LogoLÄNSILENTÄJÄT

ETUSIVU  KALUSTO  HISTORIA  KARTTA  VARAUSKIRJA

Maisema kiitotielle

Länsilentäjät ry:n edeltäjän, Eurajoen Lentokerho ry:n, perustava kokous pidettiin Eurajoella 23.8.1977. Nimi johtui Eurajoelle suunnitellusta ja osaksi toteutetusta pienkentästä. Hanke kuitenkin kaatui kiitotien päässä olleeseen voimalinjaan, jota ei saatu siirretyksi kohtuukustannuksin. Nimenmuutos toteutettiin v. 1982 ja vilkas koulutus- ja muukin toiminta alkoi C150 (OH-CBU) koneella.

Palolentotoiminta tuli mukaan vuonna 1994, jolloin lennettiin ensin Kokemäen Ilmailukerhon kanssa Satakunnan pohjoista valvontareittiä. Toimintaa varten ostettiin vuoden 1997 kevällä P28A (OH-PCE) ja samalla kerho sai palolentosopimuksen omiin nimiinsä.

Kerhon ensimmäisen ultrakevytlupakirja saatiin 1996 ja opettajakelpuutus 2001. Ultrakoulutus alkoi teoriakoulutuksella marraskuussa 2003 ja seuraavaan syksyyn mennessä oli 7 oppilasta saanut lupakirjan. Ensimmäiset kaksi kurssia lennettiin vuokrakoneilla ja keväällä 2006 hankittiin oma FK9 Mark IV (OH-U492) kone.

[Yhteydet tarjoaa Konsultointi H. Johansson]